torstai 8. marraskuuta 2018

Poikien paidat

134 cm

110 cm


Blogini tärkein tarkoitus on olla muistilappuna tuleville vuosille. En meinaa nimittäin muistaa, mitä olen tehnyt vuosien varrella toisille. Varsinkin joululahjoiksi olen virkannut, ommellut ja askarrellut kaikenlaista, mutta eihän niitä muista kuin osan. Joten, ettei vain tulisi noloja tilanteita samanlaisista tuplalahjoista niin tässäpä tämän vuoden joululahjojen sisältöä!

Näille veljeksille tosin on vaikea hankkia samaa lahjaa ensi vuonna. Ovat silloin jo ihan erikokoiset. Ja kiinnostus olla samoissa vetimissä veljen kanssa, on varmaan mitättömät.

Ensimmäinen rintatasku oli ihan liian iso. Kokeilinpa sitten, pienempää taskua tehdessä eräänlaista koristetta. Ei kuitenkaan näyttänyt hyvältä. Onneksi muistin kuvata, jos sitä joskus tarvisikin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lahja opettajalle

Juurikin näin, lahjat ovat mielessä! Jouluhan ei ole kuin parin kuukauden päässä ja näin käsityöläisen silmin ihan liian lähellä. ...