tiistai 9. huhtikuuta 2019

Housut




Mikäs sen mukavampaa kuin sadepäivänä tehdä sadepäiväpökät. Hellinin kankaasta erottui hyvin sauma, vaikka lanka on ihan normaalia paksuudeltaan.
Merkki oli yllätyksenä omistajalle, jotta housujen suosio olisi taattu. Onneksi oli mieluinen.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Tyttöjen mekko




Se on kuulkaas varaston tyhjennys menossa! Mitä erinäisempiä kankaita löytyy kaapin kätköistä, niin myös Paapiin Paju. Olin esipessyt kankaan aikaisemmin, mutta vasta nyt löysin kohtia, joissa musta väri oli levinnyt. Mekon helmassa on yksi suora musta viiva vaakatasossa. Aivan kuin kohdassa olisi pyykkinarun jäljet. Kangas suht pilalla, joten ei ollut niin nuukaa, millaista jälkeä mekosta tulee. Luovuus kuitenkin yllätti!

Hello Kitty -merkkejä kaveri lähetti jo vuosia sitten. Nyt yksi pääsi tähän mekkoon piristämään päivää. Napit keksin laittaa hihaan koristamaan. Voi kun minä tykkään tästä!! Helmaan kokeilin rullapäärmettä. En ole kovinvakuuttunut sen nostaessa kangasta ylöspäin. Saa nyt olla sen aikaa, kunnes inspiraatio iskee kääntämään helman siistiksi. Mahdollisesti sellaista aikaa ei tule..

Lahja opettajalle

Juurikin näin, lahjat ovat mielessä! Jouluhan ei ole kuin parin kuukauden päässä ja näin käsityöläisen silmin ihan liian lähellä. ...