tiistai 15. tammikuuta 2019

Kahden paita



Voi kun minä niin tykkään! Mikä hauskuus siinä onkaan, että voi kikkailla ompeluksissa niin, että tekeleistä tulee persoonallisia ja hienoja. Minulle on vähän vaikeaa tehdä niitä peruspaitoja, koska niistä puuttuu luomisen leima. No, tämän paidan kohdalla luominen tarkoitti sitä, että osasi yhdistää kaksi kangasta yhteen -loput kikkailut tulivat ihan Mekkotehtaan kaavakirjasta.

Timanttikuvion kämmin sen verran, että leikkasin alussa yhden timantin sivun auki. Soo, soo. Eikös se ole niin, että jotain mitä et voi muuttaa, täytyy korostaa? Eli sitten lähti parin muunkin sivu leikkaukseen. Lopputulos on kaikesta huolimatta kiva ja silmiin miellyttävä -vaikka itse sanonkin. Tämä paita on ilo antaa kummitytölle, sillä parempaan en pystynyt!


Lahja opettajalle

Juurikin näin, lahjat ovat mielessä! Jouluhan ei ole kuin parin kuukauden päässä ja näin käsityöläisen silmin ihan liian lähellä. ...