tiistai 12. kesäkuuta 2018

Nahkapaperi





Viikonloppuna järjestettiin ensimmäinen Ommel -tapahtuma Espoon Suurpellossa. Se oli suunnattu ompelijoille kaikilla herkuilla. Itse osallistuin Outi Les Pyyn luennolle aiheena kierrättäminen. Luennossa käytiin selkeästi läpi tavaroiden lajittelua ja niiden jatkokäsittelyä. Esimerkiksi paljon kierrätystekstiileistä päätyy Afrikkaan, joka taas puolestaan on omanlaisensa aihe järkevyyden kannalta. Luento oli sen verran mielenkiintoinen, että suunnitelmissa on tutustua tarkemminkin luennoitsijan kotisivuille.

Ommel -tapahtuman sisäänpääsy oli ilmainen, josta siirry kiitokset järjestäjille. 
Paikalla oli omat ompelupajansa, joihin pääsi osallistumaan maksuja vastaan. Minä osallistuin nahkapaperikassin tekoon. Materiaali on uusi tuttavuus. Kovuutensa vuoksi, kassi piti upottaa veteen, jotta se pehmeni. Näin sen sai helpommin käännettyä nurjalle tai oikealle puolelle. 

On hienoa olla Suomessa, varsinkin kun pääsee tämmöisiin tapahtumiin. Kuitenkin mieli tekee työtä tottuakseen olla täällä ja jättää Mongolian ystäviä, arkea ja tapoja taakseen. Onhan se ymmärrettävää, että mieli on haikea näille maisemille.. .


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lahja opettajalle

Juurikin näin, lahjat ovat mielessä! Jouluhan ei ole kuin parin kuukauden päässä ja näin käsityöläisen silmin ihan liian lähellä. ...