perjantai 1. syyskuuta 2017

Syyssukat


Tänään paikallisilla alkoi koulut ja päiväkodit. Ne siis aloittavat lomansa kesäkuun ensimmäinen päivä ja jatkavat toimintaa syyskuun ensimmäisenä. Monet lapset ovat kirmailleet maalla isovanhempiensa luona. Maaseutu taitaa olla kaikkien suosiossa, sillä siellä on tilaa touhuta. On hevoset, lampaat, jurttahurtat ja vuohet. On lehmien vasikat, joilla isoisän valvovan silmän välttyessä on kivaa ratsastaa. On hevosen maitoa ja tuoretta jogurttia.

Kielikoulussamme opetettiin, että syksy alkaa heinäkuun kesäjuhlan, Naadamin jälkeen. Itse näin syksyn merkkejä luonnossa vasta tänään. Kävelyreitit lienee menneet koivikoiden ohi.




Luonnosta on helppo saada inspiraatiota neuleisiinkin. Halusin välttää sen kummempia kuviokikkailuja. Joskus on mukavampaa vain kutoa samalla, kun tekee sitä toista keskittymistä vaativaa.

Lankat olivat sitä mitä sain: toiset paksumpia kuin toiset. Siksipä sukkien reunat ovat yhtä perunapeltoa. Mutta sepäs siinä se hauskuus onkin, että pitäessä ei huomaa mitään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lahja opettajalle

Juurikin näin, lahjat ovat mielessä! Jouluhan ei ole kuin parin kuukauden päässä ja näin käsityöläisen silmin ihan liian lähellä. ...